perjantai 31. toukokuuta 2013

Melkein päivä kuvina.

Jee, jumitus taitaa vihdoin olla ohi!
Tässä on nyt muutama kuukausi seilattu 72-73-alkuisissa lukemissa, ja tänään vihdoin:
71,5 kg!! :D

Pikkumurun äitille poimimat kukat <3

Painoindeksi on nyt 25,3, eli normaalipaino alkaa olla melko lähellä jo. Kyllä tuntuu hyvältä, ja on sellanen tunne ettei mikään voi saada mua kaatamaan tätä projektia nyt. Monen kuukauden pituinen huono kausi on käännetty voitoksi.

Kyllähän se paino pysyi kurissa herkuista huolimatta, koska oon saanu töissä liikuntaa. Mutta kun ei vieläkään paino oo sitä mitä haluaisin, niin sehän ei riitä.

Kyllä mä nyt oon niin ilonen että oon malttanu aamuisin tehdä itselleni puuroa, ja että aterioilla oon syöny salaattia. Mitään isoa nälkää ei oo ollu aikoihin, joten herkkujakaan ei oo liiemmin tehny mieli.


Tänään siis aamulla herättyäni punnitsin itseni, ja sain noin hyvän tuloksen. Sen jälkeen oli aamupalan aika, ja kuten jo edellä mainitsin, niin mitäpä muutakaan oisin syöny kuin puuron. Raejuusto puurossa ei mulla mene ollenkaan.

Mä oon taas alkanu laittaa puuroon maitoa, ja sillon kun meillä on kinkkua tai kalkkunaleikettä jääkaapissa niin teen muutamasta siivusta rullan, ja haukkailen niitä puuron seuraks. Tänään ei ollu, joten jouduin tyytymään pelkkään puuroon.

Ulkona 21,3 lämmintä, vaikka taivas näytti tältä. Jännä!

Aamupalan jälkeen katseltiin lasten kanssa vähän elokuvaa, ja sitten pistettiin musiikkia ja tanssittiin vartin verran. Siivoilin jo eilen vähän tätä sikolättiä, joten tänään ei sitä niinkään tarvinnu tehdä, vaan tänään oli enemmän tällainen hauska päivä.


Huomenna oon pitkään töissä, joten oli ihan mukavaa tänään viettää lasten kanssa päivää vähän mukavammissa merkeissä kuin siivoten.

Trampoliini on ihan paras löhöilypaikka! :D


Käytiin hetken verran pihalla leikkimässä, ja sitten tultiin puolenpäivän aikaan syömään lounasta. Mä oon talvisin, ja oikeestaan myös keväällä ja syksyllä, laiska viemään lapsia pihalle. Lähinnä koska on kylmä/pimee/sateista enkä keksi oikeen mitään tekemistä siellä.

Mutta näin kesällä pihalla riittää puuhaa vaikka millä mitalla, tai sittenhän voi ihan vaan ollakin ja nauttia säästä!

Lounaaksi salaattia:
Kurkkua, salaattia, paprikaa,
maissia ja fetaa sekä erikseen herneitä joita ei kaikki syö.

Lapset valitsi eilen kaupasta lohipyöryköitä, joten niitä muutama salaatin kaveriksi.


Lounaan jälkeen mentiin koko kööri päkkäreille. Ulkona olis tietysti mukavampi makoilla, mutta täällä on sen verran hyttysiä, ettei se tule kuuloonkaan! :(

Heti kun herättiin niin välipala uuniin!

Sitten taas unien jälkeen terassille syömään välipalaa. Tänään keitin itselleni kahvia, ja lapset sai pillimehut. Juomien lisäks syötiin karjalanpiirakoita ja herneitä.



Leikittiin hetki pihalla, ja sitten tultiin sisälle hyttysiä pakoon. Ehdin vähän pyykkiä laittaa ennen ruokaa.
Syötiin päivälliseksi broilerpastaa sekä salaattia anoppilassa.


Hetki vielä pihalla pyörimistä kotiin tultuamme, mutta hyttysiä oli pakko päästä pakoon, ja loppuilta menikin sisätiloissa.

Iltarahkana meni perusrahka rypäleillä ja pähkinöillä. Jossain vaiheessa iltaa mun puhelimesta loppu akku, joten kuvia ei oo loppuillasta.
Mutta ehkä teillä riittää mielikuvitus rahkan ulkonäön veikkaamiseen? ;)

Sellanen päivä tänään.



keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Onpa ollu ihana alkuviikko! :)

Koko tän vuoden on laihduttaminen ollu todella vaikeeta.
Kaikki meni hyvin niin kauan kun olin äitiyslomalla, mutta töihinpaluu vaikeutti hommaa.

Ja vielä kaiken lisäks satun olemaan tällanen, etten malttais pitää niitä taukoja kun on joku homma kesken. Ja sitten kun haluisin pitää taukoja, niin ei ehdi :(

Eilinen terassilounas.

Nyt oon viime viikolla ottanu itseäni niskasta kiinni, ja sama hyvä linja on jatkunu tämänkin viikon. Ihmeesti sitä vaan huomaa olevansa niin paljon pirteempi kun on syöny kunnolla.
Eikä oo koko ajan sellanen vitutus päällä siitä että on tullu syötyä huonosti.

"Alkusalaatti" ennen lounasta...

No, eilinen on pienoinen poikkeus, koska tiettyjen tapahtumien seurauksena oltiin sairaalassa käymässä, ja jouduttiin olemaan siellä koko ilta.

Laukkuun olin onneks ostanu pähkinää ja banaania sekä proteiinipatukan, mutta en turhaan valehtele syöneeni pelkästään fiksusti, sillä kyllä siellä laukussa ollu karkkipussikin tuli avattua, vaikkei siitä montaa mennykkään.

...ja pääruokana silliä ja perunaa.

Eilen kotiin tultua söin taas iltarahkan, eli rahkan sekaan ananasta ja pähkinää! Nam! :D
Oon taas huomannu iltaisin oikein kaipaavani rahkaa. Ilman pähkinöitä se ei oo sama asia, mutta menee se toki ilmankin.

Tänään mies teki mulle iltarahkan, ja oli laittanu sekaan pähkinöiden sijasta (onneks vaan muutaman) suklaamuron, ja rahkan kaveriksi voileivän metwurstilla. Mukisematta söin :)

Tämän päiväinen välipala.

Nyt on ollu tosi nätti sää, ja eilen mun vapaapäivän kunniaks syötiin lounas terassilla, sekä tänään välipala samaan malliin :)

On se vaan lapsillekin kiva mennä "eväsretkelle" :D

Mulla eväänä rypäleitä, porkkanoita ja ananasrahkaa.
Juomana vichyä johon mausteeksi laitoin ihan pikkuisen magojääteetä.

Lapsilla oli jogurttia, rypäleitä, porkkanaa ja muroja.

Ja kuulkaas, nyt on kasvimaatakin laitettu. Ostin siementen lisäks vähän valmiita taimia ja salaatteja, jotta varmasti olis sitten edes jotain kasvamassa.

Mutta kyllä vaan sitä salaattiakin tulee paremmin syötyä kun se on ihan omalta pihalta kerätty! Kyllä tää kesä on vaan niin parasta aikaa laihduttamiselle (ellei niitä grillimakkaroita lasketa ;) )

Tässä mun valmiit taimet.
Siemenet on istutettu kasvimaalle :)

Vielä muuten ehtii hyvin laittaa salaattia ja herneitä kasvamaan! Siitä vaan kokeilemaan, kaupan salaatitkin kasvaa hyvin kunhan ne laittaa omassa ruukussaan multaan eikä riko niitä juuria. Lisäks ne isoimmat lehdet pitää muistaa aina nyppiä pois, niin se tekee uutta (tai näin olen kuullu, ja itsellä tää on toiminu)

Ja noi valmiit taimet on suhteellisen varmoja, vaikka maksaakin hieman enemmän kun siemenet :)

Onko kellään muulla jotain kasvamassa?



maanantai 27. toukokuuta 2013

Uuden alun viikonloppu.

Viikonloppu meni tosi hyvin.
Ihan pientä herkuttelua vaahtokarkkien (grillattujen) muodossa, mutta muuten aika hyvin ruoka- ja salaattilinjalla! :D

Äitin kanssa tehtiin kinkkurullia :P
Nyt kello on sen verran paljon, etten kirjottele tän enempää. Viiden tunnin päästä pitäis jo olla töissä ja mä valvon vielä.

Joten oikein hyvää yötä! :D


lauantai 25. toukokuuta 2013

Torrstai ja perrjantai.

Eilinen meni hienosti.
Aamulla kävin vaa´alla, ja tulos oli hyvä. Pieni plussa, mutta sata grammaa ei haittaa mitään :)
Muuten söin eilen hyvin, mutta aamulla en tehnytkään puuroa kun ei ollu hiutaleita, joten sen sijaan söin voileivän.

No, tänään ehkä vähän jotain pientä keksi- ja karkkityylistä on saattanu eksyä suuhun, kun oli pienet juhlantapaiset kattaukset töissä. Mutta ei mitään övereitä sentään! :)

Ja haluaisitteko nähdä muutoskuvia?
Minä ainakin haluisin....Mutta valitettvasti viimesen kuukauden aikana ei oo mitään muutosta. Tosin eipä tässä oo painokaan pudonnu, että ihmekkös tuo...




Mutta onneks voi aina verrata lähtötilanteeseen! :D


Vihdoinkin alan itsekin toteamaan että vau! Oon oikeesti laihtunu tosi paljon! :)

Ei siis muuta kun hyvin mielin viettämään viikonloppua.
Toivottelen kaikille yhtä hyvää mieltä! :D



torstai 23. toukokuuta 2013

K...eskiviikko. Sekö tänään jo on?

Mietin että mikä mua motivoi tällä hetkellä. Vaikka "Uutta alkua" on eletty vasta pari päivää, niin mulla on tosi hyvä fiilis. Kaupasta en oo ostanu mitään turhaa, eikä herkkujakaan oo tänään eksyny suuhun.

Miks just nyt on motivaatiota, kun se on ollu hukassa jo pari kuukautta? (joka näkyy aika hyvin tossa painotaulukossa ------>)

Viimesen puolen vuoden aikana ei oo tullu muutosta, eli ainakaan kuvat ei oo motivaatiota tuonu...

Jostain se vaan kumpuaa. Kyllä se taitaa eniten se ulkonäkö olla joka tällä hetkellä motivoi. Varsinkin kuva itsestäni mekossa viikonlopulta herätti todellisuuteen: En voi laihtua, ellen tee asialle jotain!

Kahvia on tänään kulunut kuppi kerrallaan :)

Jotenkin tässä on nyt eletty sillä mentaliteetilla, että työ riittää laihduttamaan koska liikun. Mutta ei se vaan niin mene. Jos vedän joka päivä ison satsin karkkia ja muita herkkuja, niin en taatusti saa tätä mahaa pois!

Niin ja tänään söin puuroa, aivan kuten eilen uhosin! :D
Kaverina omena ja kalkkunaleikettä, sekä iso lasi appelsiinituoremehua.

Mutta nyt ollaan taas asian suhteen aika hyvällä mallilla. Eiköhän tää siis tästä pikkuhiljaa :)



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Uuden alun tiistai.

Päivä pulkassa! :)

Vähän kakkua söin, mutta ei sen pahempaa erhettä tänään tullu tehtyä. Aamupalaksi ois toki voinu syödä vähän jotain muuta kun sämpylää, mutta kun niitä oli jääny eiliseltä niin otin sellasen mukaan autoon.


Freshin valmissalaatti on ollu tänään mun pelastus, kiireisenä päivänä sellanen on helpompi syödä kun alkaa pilkkomaan kaikkia salaattiaineksa erikseen.
Välipalaksi pieni proteiinipatukka.


Käytiin lasten kanssa ystävän luona kahvilla, ja jopa siellä söin suhteellisen fiksusti, eli fetasalaattia ja patonkia. Tosin siellä sitten jälkkäriksi ristiäiskakkua, mutta se oli sellasta marjapiirakkamaista kakkua rahkalla, eli oikso melko pieni paha kuitenkin? ;)

Huomenna ajattelin oikeen repästä ja syödä aamiaiseksi puuroa! :D




tiistai 21. toukokuuta 2013

Uusi aloitus. Maanantai.

Mä se vaan lihon :(

Viime torstaina punnitustulos oli jo melko hyvä: 72,3 kg, mutta siitä on sitten railakkaan viikonlopun ansiosta tähän päivään mennessä noussu paino yli kaks kiloa!

Meinasin viime viikonlopun rientoihin valita mun uuden, käyttämättömän oranssin mekon, mutta ei se edelleenkään oo hyvä. Itse asiassa musta jopa tuntuu että oon nyt pulleempi kun silloin pari kuukautta takaperin.



Kyllä huomaa olossa ja vatsan turvotuksessa että on tullu syötyä ihan mitä sattuu, ja välillä ei oo tullu syötyä mitään ollenkaan.
Tänään, maanantain kunniaks, oon ottanu vähän itseäni niskasta kiinni.

Oon syöny aamupalaa (sämpylä juustolla ja pepperonilla), lounasta (kinkkusalaatti), välipalaa (kourallinen pähkinöitä, päivällisen:

Nakkikastiketta ja muusia.

Anoppi kokeili ekaa kertaa elämässään tehdä nokkoslettuja, joten niitä käytiin vielä iltasella maistelemassa. Oli tosi hyvää!
Pitäis itsekin käydä poimimassa tosta takapihalta nokkosia ja googlettaa vähän reseptejä :)

Ja sitten tein vielä toisen asian jota en oo pitkään aikaan tehny: kävin kunnon ruokaostoksilla! Mukaan tarttu siis kaikki perus jauhelihat, kanafileet, rahka, salaattiainekset...
Ei tästä oikeesti tuu yhtään mitään jos ei rupea skarppaamaan.


Tää viikko on taas uuden alun aikaa, ja tästä fiiliksestä on hyvä jatkaa! :D






torstai 16. toukokuuta 2013

Mitä mulle kuuluu...?

Vaikeuksien kautta voittoon.
Vai miten se meni?

Oon ollu viime aikoina kirjoittelematta.
Tää mun herkuttelu on jatkunut edelleen vaikkei se ookaan ollu mitään mahdottoman överiä. Herkkuja on siis joinain päivinä menny paljon, toisina ei sitten niinkään.

Myöhästyneet ihanan äitienpäivän toivotukset kaikille äideille!

Mutta ongelmana on ollu enemmänkin heikko syöminen. Oon aterioilla syöny salaattia, mutta ateriat on jääny liian harvaan. Nälkää en oo silti potenu, että en tiedä onko nyt kyse siitä että saan kuitenkin tarpeeks energiaa syömisistäni, vaiko siitä että kroppa on jollain säästöliekillä.

Oli miten oli, taistelu jatkuu.
Reilu viikon tauko oli laihdutuksessa, erinäisistä syistä johtuen, mutta nyt oon taas back in business! :D

Ja koitan taas aktivoitua sekä blogikirjoituksissa että niiden kuvien ottamisessa, ettei tuu pelkkää mustavalkoista postausta. Jos sais sen myötä taas vähän otetta tähän hommaan :)





torstai 9. toukokuuta 2013

Ruoasta saa lohtua, niin se vaan taitaa olla... :(

Mulla tuntuu olevan aina ne samat tietyt asiat jotka toistuu mun teksteissä sillon, kun mulla on menny huonosti tän laihduttamisen suhteen.

Kommenteissa saadun vinkin perusteella tein munakasrullan aamupalaks :)

Jokus mulla tuntuu olevan miljoona tekosyytä miks homma on menny metsään.
Saatan sääliä itseäni, ja sallia itselleni herkut koska oon esim. kipeä.
Useimmiten myös jankutan sitä samaa "nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni"-höpötystä.

Ne on niin luettu jo, enkä mä silti tälläkään kertaa keksi muutakaan.
Mä jossain vaiheessa kerroin miten selvisin raskaasta viikosta ilman herkkuja. Sillon mä ajattelin että oon oppinu jotain.

Paneroitua kalaleikettä, ranskalaisia (otin oikeesti vaan muutaman)
sekä salaattia

Ja oonhan mä oppinu, ei se niinkään siitä oo kiinni. Mutta mä en vaan yksinkertaisesti oo tarpeeks vahva pysyäkseni erossa lohtusyömisestä sillon kun näin paljon asioita kaatuu kerrallaan niskaan.
Osa asioista on mun ihan itse aiheuttamia (t.s. oon ottanu liikaa hommia harteilleni) mutta suuri osa on sellasia joille ei vaan mahda mitään.

Iltapala: Rahkaa, appelsiinia, pähkinäsekoitusta ja muromysliä.
Oikeen kaloripommi!

Kun on tottunu koko elämänsä ajan syömään jotain hyvää kun suututtaa tai surettaa, niin eipä siitä sitten pääse niin helposti eroon. Hetkellisesti se saattaa onnistua, mutta ainakin oman kokemuksen perusteella se lohtusyöminen hiipii aina jostain sieltä nurkan takaa.

Oon hurahtanu iltapalaksi syömään dippiporkkanoita.
Toissa iltana kaverina oli tonnikala-munaleipää sekä suolattuja cashew-pähkinöitä

Koko ajan kuulee, ja toki itsekin miettii, että motivaatiopulan kynnyksellä täytyy kysyä itseltään mikä on tärkeintä.
Niin...
Tässä tapauksessa siihen olis monta vastausta.

Ja jos mä ihan oikeesti saan nollattua tän pään sisällä vallitsevan sekasorron ihan sillä että juon pullollisen siideriä ja syön vähän sipsejä dipillä, niin eikö se sillon ole ihan ok?
Mun mielestä se on ok, ainakin mikäli en seuraavana päivänä hakkaa päätäni seinään ja kysy "miks mä söin niitä?!?!".

Eilinen lounas: tonnikalasalaatti

Mä oon motivoitunu jatkamaan laihduttamista, ja koko ajan menee paremmin ja paremmin. Nää takaiskut on vähän hidastanu projektia, mutta ei saa mua luovuttamaan. Mä oon miettiny tätä viikkoa sellasena poikkeusviikkona, jolloin oon antanu itselleni luvan sellasiin syömisiin mitä en enää nykyään normaalisti söis.

Jos ajattelitte yllä olevien kuvien perusteella että miten niin mulla on menny syömiset pieleen, niin tässäpä tällainen:

Eikä tää oo ainoa pussi josta popsin karkkia viimesen viikon aikana...

Tälläkin kertaa se ratkaisee, että miten jatkan tästä eteenpäin. Jos oon "saanu anteeks" eikä paino oo kaikesta huolimatta noussu viikossa yhtään, niin ehken halua enää ensi viikolla ottaa riskiä?





torstai 2. toukokuuta 2013

Runosuoni sykkii...

Aamu melko varhainen.
Äiti aamu-uninen
herätteli pieniä lapsiaan,
tarkoitus kaupungille asioimaan.

Asioilla juoksun lomassa,
kävi äiti kaupassa,
kun aamupalan tyystin unohti,
kun niin kovin kiirehti.


Kun kello kymmenen löi,
aamupalan hän autossa söi.
Puoliltapäivin kotimatko alkoi,
ja lapsi takapenkillä nukkui,

Lounaan oli miehensä tehnyt,
ei ollut aikoihin niin hyvää syönyt!
Perunaa ja karitsaa,
sen jälkeen uni kyllä maittaa!


Unet parin tunnin pituiset,
oli kyllä tarpeelliset.
Sen jälkeen välipalarahka maistui,
ja iso mukillinen kahviakin kului.


Päivälliskutsu tuli anoppilaan,
lapset siis kainaloon ja matkaan!
Possunlihaa ja pottuja,
jällkäriks mokkapaloja.

Iltapala vielä puuttuu,
ja tuskin tästä enää mieli muuttuu.
Samanlaista kuin eilen illalla,
niin on ens viikolla hyvä tulos vaa´alla!



Hyvää yötä :)





Ensimmäinen päivä.

Iso kiitos kaikille jotka kommentoi edelliseen postaukseen! <3
Sain tosi hyviä vinkkejä työpäivän ruokailuihin, joten saan varmasti taas itseni ruotuun sillä saralla :)

............................................................

Melkein kaikissa asioissa on olemassa se ensimmäinen päivä.
Päivä jona joku alkaa.
Varsinkin laihduttaessa se on aina huomenna, tai maanantaina, tai ensi viikolla.

Niin se oli mullakin, mä oon tässä koko ajan miettiny että ens maanantaista lähtien otan itseäni niskasta kiinni. Tässä kun on menty aika hurjasti pieleen laihdutuksen kannalta.

Skarppasin jo vähän eilen, ja otin evästä mukaan töihin :)

Tai en mä tiedä, kaipa sitä voi "laihtua" vaikkei paino putoa, se on jokaisesta itsestään kiinni minkä mieltää laihtumiseksi.
Mutta ainakin vielä tänä aamuna vaakatulos oli sama kuin viime viikolla, eikä se huomennakan tuu olemaan alhaisempi.

Enpä olis koskaan uskonu, että mulla vois vappupäivä olla se päivä, jolloin syömiset on paremmin kohdillaan kun moneen viikkoon!
Vaikka tähänkin päivään on mahtunu pari mokkapalaa, niin siihen ne herkut sitten jäikin. Jos tossa nyt olikin yks mokkapala liikaa, niin mun viimeaikasiin syömisiin verrattuna on menny päivä tosi hyvin! :D


  • Aamulla kahvia ja ruisleipää juustolla.
  • Lounasaikaan söin kourallisen pähkinöitä, sillä varsinainen ruoka syötiin iltapäivällä.
  • Välipala (lounas):

Grillikasviksia (paprikaa, sipulia, herkkusieniä ja valkosipulia),
naudanpaistia, täyslihamakkaraa (ei mitään jauhomakkaraa!) sekä salaattia.


  • Kahvia ja pari mokkapalaa.
  • Iltapala:

Rahkaa rypäleillä ja pähkinöillä.


  • Iltaherkku:




Mitäs tuumaatte? :)

Ja tänään on oli ensimmäinen päivä toukokuuta, joten oisko tää enne että koko toukokuu menee hyvin? ;)